Kun tapasin ekaa kertaa mieheni isoäidin oli tunnelma hämmentävä, jännitin kovasti että kuinka käy koska tiesin että miehelleni isoäiti on hyvin tärkeä.
Olimme siis appeni luona käymään jossa hänen vanhempansa olivat. Lyylimummu tuli ja ensin kätteli muodollisesti ja sitten halasi. Myöhemmin opin tietämään että halailu ei kuulu hänen kulttuuriinsa ollenkaan.
Mutta niin vain halattiin.
Koska itselläni on ollut vain yksi isoäiti, isän jäätyä orvoksi jo lapsena oli kuin olisin saanut uuden ( tai vanhan) mummun itselleni.
Tulimme toimeen mainiosti jopa niin hyvin että kun kävimme heillä Ahteella meitä varten ei katettu juhlakuppeja vaan viitattiin vain keittiöön ja kehotettiin ottamaan kahvia / teetä ( inhoan passattavana olemista) ja jotain purtavaa.
Ja vielä parempaa minut päästettiin keittiöhommiin ja leipomiseen mukaan.
Tosin siitä sain moitteita että tein liian pieniä korvapuusteja 😆 niiden kun tulee olla kämmenen kokoisia. Ammattikoulussa taas oli opittu tekemään suupalankokoisia.
Kokkailimme siis yhdessä usein.
Mikä on paras tapa viettää aikaa yhdessä ja oppia tuntemaan toinen ihminen.
Tämä vaatii myös molemmilta vastaantuloa. Toisen pitää jakaa työtään ja toisen pitää ottaa ne vastaan.
Eräs erityinen ruoka on jäänyt muistiin koska siihen liittyi kolmaskin keittiössä hääräilijä.
1 naudan paisti ( silloinen oli 5 kg)
Suolaa
1 sipuli
Vettä
Putsataan paistista kalvot
Ruskistetaan pinnat paistiin padassa
Lohkotaan sipuli 8 osaan
Kun paistin pinnat ja sipuli on ruskistettu
Kaadetaan vettä kunnes paisti peittyy
Lisätään suolaa ( aika paljon) veikkaan että suolaa oli 3 rkl / litra
Laitoin itse 1,5 rkl 2.5 litraan, kun en ilkeä tehdä niin suolaista.
Keitetään hiljaa poreillen kunnes liha on kypsä, useita tunteja siis.
Jäähdytetään liha liemessään ja viipaloidaan ohuelti
Tarjoillaan keitettyjen perunoiden ja puolukoiden kanssa.
Yksinkertaista, mutta ah niin herkullista.
Nykyaikainen ihminen voi tarjota myös esim piparjuurella maustettua tuorejuustoa ja salaattia.
Paisti on hyvää myös leivänpäällä
Niin .. se kolmas ihminen. Hän oli mieheni isotäti Elma joka eli samassa taloudessa miehen isovanhempien kanssa.
Hän sairasti muistihäiriötä eikä oikein ollut enää kartalla missä oli ja mitä tapahtuu.
Meillä oli paisti kahdessa palassa jäähtymässä liemessään kun Elma tuli katsomaan saisiko mitään ruokaa kun ikinä ei ole syönyt. Aika usein muistihäiriöisellä näkyy menevän käsitys syömisestä aika varhaisessa vaiheessa.
Hänelle annettiin sitten kyseistä paistia siivu ja menimme töihimme.
.. kun tulimme takaisin oli pikkuiruinen Elma syönyt puolet lihasta ( noin 2.5 kg) ja etsi lisää syötävää, vaikka edes puuroa.
Ohjasimme hänet lempeästi mutta tomerasti päivälevolle ja seurailimme hänen vointiaan ettei tule ongelmia niin valtavan ruokamäärän syömisestä.
Ei tullut, onneksi.
Kommentit
Lähetä kommentti