Itseasiassa susi kesyyntyi koiraksi syömällä ihmisasutuksen liepeillä olevista tunkioista ruokaa jota oli helpommin saatavilla kuin itse metsästäessä.
Vuosituhansia ihminen ja koira selvisivät sanalla, sekaruokavaliolla joskus paremmin joskus hiukan huonommin.
Koiramme Lara sairastuu teollisesta ruuasta. Syystä jota ei useiden selvitystenkään jälkeen ole saatu ratkaistua.
Eläinlääkärin kehotuksesta siirryimme tähän koirapuuroon jonka reseptin tässä jaan
Tattari on muuten ensimmäinen Suomessa viljelty kasvi tuhat vuotta, ennen kuin ohra saapui maahamme
Sen rasvahappokoostumus on hyvä ja se on terveellistä myös ihmiselle.
1000 g tattaria
10 g valkosipulia
10 g yrttimaustetta
5 g suolaa
100 g ruokaöljyä
2000 g vettä
3000 g kypsiä vihanneksia
4500 g raakaa jauhelihaa
kuivattuina yrtteinä, tässä rakuuna, iisoppi ja lipstikka
Voit lisätä myös ½ dl pellavansiemeniä
Aloita keittämällä puuroa varren vihannekset
Lisää tattari ja keitä 20 min, ota pois liedeltä. Lisää vettä tarvittaessa mutta tavoitellaan kuivahkoa rakennetta
Lisää loput aineet anna vetäytyä
Tämän puuron voit jäähdyttää ja sekoittaa lihan siihen myöhemmin
Lihan voi laittaa joko kypsänä tai raakana
Yleensä laitetaan raakana koska koirat syö sen mieluummin
Jauheliha jota käytän on koirajauhelihaa jota myydään kaupoissa, voit käyttää muuta jos saat esim riistaa käsiisi.
Kunhan muistetaan että koira ei ole vegaani
Tämän lisäksi ne saavat kuivattua maksaa. Kuivattua siksi että se sotkee vähemmän
Kommentit
Lähetä kommentti