Tee tavallinen sokerikakkupohja:
1 dl sokeria
2 munaa
1 dl vehnäjauhoja (tai gluteenittomia)
vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi
lisää jauhot kevyesti sekoittaen
kaada kakkuvuokaan ja paista 180 asteessa kypsäksi
anna jäähtyä ja halkaise kakkupohja
VANILJAKIISSELI:
2½ dl maitoa
½ dl sokeria
1½ rkl perunajauhoja
1 keltuaista
½ rkl vaniljasokeria
Tee sillä aikaa vaniljakiisseli. Pane maito, sokeri, perunajauhot sekä keltuaiset pinnoitettuun kattilaan ja sekoita hyvin. Kuumenna koko ajan hämmentäen kiehumispisteeseen ja pidä siinä, kunnes kiisseli sakenee.
Anna kiisselin jäähtyä viileaksi.
Kermahyytelö:
5 dl kuohukermaa
7 liivatelehteä
1 tl vaniljasokeria
Kerma vatkataan kovaksi vaahdoksi ja siihen sokeri ja vähässä vedessä liotettu ja sen jälkeen sulatettu liivate.
Vuoraa kahden litran pyöreäpohjainen kulho kelmulla.
Kaada täyte kulhoon, peitä muovikelmulla ja anna jähmettyä jääkaapissa hetken aikaa
Nosta päälle kakkupohja, kostuta sitä hieman ja levitä sille vadelmahilloa ja vaniljakiisselia (ohut kerros) ja nosta pohja päälimmäiseksi.
Nyt kakku on ylösalaisin, ja laita se jääkaappiin hyytymään 3-4 tunniksi (tai yön yli)
Kumoa hyytynyt kakku tarjoiluvadille,
Kauli marsipaani tomusokerin päällä ohueksi levyksi. Nosta levy kakun päälle ja painele varovasti kiinni kakun pintaan. Leikkaa ylimääräinen reuna pois.
Kommentit
Lähetä kommentti