Pohja:
3 munaa
3 dl sokeria
5 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
3 tl vanilliinisokeria
3 rkl kaakaojauhetta
1½ dl maitoa
½ dl kahvia
200g voita sulatettuna ja jäähdytettynä
Sekoita kuivat aineet keskenään, siivilöi kokkareet pois varsinkin kaakaojauholla on taipumusta paakkuuntua
Sekoita myös nesteet keskenään sulatetun voin kanssa
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Lisää kuiva-aineet ja nesteet vuorotellen taikinaan.
Sekoita kevyesti
Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 200 °C: ssa 15-20 min.
Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 200 °C: ssa 15-20 min.
Voit paistaa myös kakkuvuoassa silloin paistoaika on pidempi
Kuorrutus:
225 g tomusokeria
50 g sulatettua voita
5 rkl vahvaa kahvia
3 rkl kaakaojauhetta
2 tl vanilliinisokeria
½ dl nonparelleja tai kookoshiutaleita
Sekoita kuorrutuksen aineet liedellä kattilassa
kaada kuorrutus jäähtyneen kypsän pohjalevyn päälle tasaiseksi kerrokseksi.
Koristele nonparelleilla, tai kookoshiutaleilla
Kun kuorrutus on kovettunut, leikkaa paloiksi

Kommentit
Lähetä kommentti